Vaatekaapin pakkotyhjennys

Vetäessäni hametta päälle tajusin sen väistämättä jumittuvan reisiin. Paniikki! Yksikään vaatteeni ei ole aikuisiällä jäänyt pieneksi, joten kesti hetki ennen kuin pystyin hyväksymään tapahtuneen.

Muutos on toki oletettavissa, jopa väistämätön, olenhan neljännellä kuulla raskaana. Maha vain on ottanut ja yllättänyt viimeisen viikon aikana todella tekemällä näyttävän esiinmarssin.


Vaikka painoa ei ole tullut lisää, on kropan malli muuttunut radikaalisti. Vaikka paidat vielä menevätkin päälle, housut ja hameet olen pääasiassa joutunut pakkaamaan kellariin.

Tiedättekö paljonko äitiysvaatteet maksavat? Todella, todella paljon. Uutena halpismallistojenkin äitiyshousut maksavat keskimäärin neljäkymppiä, paidoista on turha haaveilla edes H&M:llä alle kahdenkympin. Yhdeksää kuukautta ei silti haluaisi kulkea siinä yhdessä farkkuparissa joka ei purista ja muutamassa paidassa jotka ovat sen verran pitkiä että riittävät kasvavan vatsan päälle. Mistä siis köyhä-ystävällisiä vaatteita kasvavalle mahalle?

Äitiysvaatteita saa käytettynä erinomaisessa kunnossa, onhan niiden käyttöikä keskimäärin vain muutamia kuukausia. Kirpputoreilta niiden etsiminen on melkoista arpapeliä, mutta nettihuutokaupat palvelevat köyhäilijää vaatemetsästyksessä loistavasti.




















Lappufarkut, 90-luvun lahja maailmalle, ovat sallittu vaate raskaanaoleville! Aion ottaa tästä kaiken ilon irti, sillä vaatehan on mukava ja käytännöllinen kuin mikä. Etsin kokoani olevia lappufarkkuja kissojen ja koirien kanssa, kunnes löysin käytetyt, uudenveroiset äitiyslappufarkut kymmenellä eurolla. Niissä on vain yksi ongelma: ne ovat valkoiset samoin kuin taivaallisentuntuiset Mamaliciouksen puuvillahousut, joista maksoin kolme euroa.

Kenelle valkoisia housuja tehdään? Onko muka maailmassa joku ihminen, joka ei sotke niitä saman tien?

Valkoisuus ei onneksi ole pysyvä ongelma. Tarjoustalosta saa pesukonevärin seitsemällä eurolla, joten puoli kiloa suolaa ja puolitoistatuntia pesukoneessa tekivät housuista mustat.



Tässä kuvassa edellisen kuvan Mamalicioukset mustana ja Gina Tricotin paita. Mamaliciousin housut ovat ehdoton suosikkini, niissä vyötärö-osana oleva "mahatuubi", eli trikoinen korkea vyötärö joka tukee mahaa, tuntuu taivaalliselta verrattuna vaikka perusfarkkuihin... Paitapuolella voi tavisvaateosastolta tehdä löytöjä: sain lahjaksi tämän kuulemma alessa neljä euroa maksaneen trikootunika/mekkosysteemin, johon mahtuu kyllä isokin maha. Perusvaatteita äitiysvaatteina käyttäessä kannattaa ottaa huomioon se, että sekä rinnan että vatsan kohdalla on varmasti riittävästi kasvuvaraa, pieneenkin ihmiseen tulee näköjään muotoa kummasti...


Tässä aiemmin valkoiset lappufarkut uuden värin saaneena. Tikkausten valkoinen väri antaa mielestäni hyvin ilmettä vaatteelle. Vaatteiden värjäys on aina ihanan yllätyksellistä, koska lopputulosta ei voi täysin ennustaa! Lappufarkut myös pelastavat lyhyeksi jäävien t-paitojen kanssa: ei haittaa vaikka paita jäisi mahan puolitiehen, koska haalarin sisällä sitä ei näe kukaan.

Lopuksi vielä helppo DIY-idea vaatteen muuntamiseksi äitiysvaatteeksi:


Kuvassa H&M:n alesta viidellä eurolla ostettu Big is Beautiful-malliston XXL-kokoinen paita. Pituuden puolesta toimii S-kokoiselle odottajallekin tunikana, mutta tällaisenaan on aika muodoton säkki. Apu on onneksi lähellä:


Krakasta on moneksi. Kravatit vöinä löivät joitain vuosia sitten läpi, ja ovat minusta aina olleet hauska ja monikäyttöinen asuste. Tämä väreihin sopiva eurolla kirpputorilta ostettu kravatti saa palvella vyönä.


Ta-dah! Kuuden euron äitiystunikasi on valmis! Ei ompelua, ja vaatetta voi löysyttää tarpeen mukaan loputtomiin. Helppoa kuin mikä, eikä taatusti toista vastaavaa kävele vastaan.

Hattumaniaa

Jos talvesta pitää keksiä jotain hyvää, niin ainakin se on erilaisten hattujen juhlaa. Hatut pipoista huopahattuihin eivät yleensä ihmeitä maksa, ja näppärämpi tekee niitä itsekin. Omaan käteeni kutimet eivät valitettavasti oikein istu (kiitos peruskoulun käsityönopetuksen), mutta onneksi alennusmyynnit alkavat tähän aikaan vuodesta jo pursuta erilaisia hattuja.

  (hattujen kanssa voi myös poseerata erityisen eteerisesti)


Talvella ihmiset kadulla näyttävät peruksenaan tylsiltä. Meillä kaikilla (köyhillä, that is) on noin yksi-kaksi takkia joita tulipalopakkasilla (n. 9kk vuodesta) voi pitää, ja vaatteiden variointi jääkin lähinnä takin alla olevan asun varaan. Kuitenkin liikumme suurimman osan ajasta ulkona, jossa kukaan ei pääse ihastelemaan huolella kasattua asukokonaisuutta toppatakin alla. Oh the tragedy of it all!

Tähän varioinninkaipuuseen auttavat hatut.

Erilaiset hatut tekevät yhdestä ja samasta takkilookista täysin erilaisen. Myös huivien yhdistely hattuihin muuttaa koko asun ilmettä radikaalisti.


Olitpa lähdössä lumisotaan tai kaupunkia mafiosona valloittamaan, ovat hatut köyhän ystävä. Suurta osaa niistä voi pitää ympäri vuoden, eivätkä esimerkiksi huopahatut juurikaan kulu vuosien myötä. Siinä missä takkini ovat usein kirpputorilöytöjä, olen hatut tupannut ostamaan uusina (tällöin ne eivät yleensä tuo mukanaan esimerkiksi pieniä päänahan syöviä eläimiä). Onnea alelaarien penkomiseen!