Vaaleanpunaista unelmaa metsästämässä

Rakastajani kysyi tällä viikolla, miksi pukeudun aina mustaan. Kysymys heräsi, kun kokomustan takin ja kokomustan kaulahuivin alta paljastui musta villatakki, musta paita ja mustat housut. "Musta on täydellinen", kuului vastaukseni.

En ole koskaan aikuisiällä omistanut vaaleanpunaista vaatetta. En ole myöskään kokenut tarvetta sellaiselle.

Sitten näin elokuvasovituksen 50 Shades of Greystä. Paneutumatta elokuvan sisältöön sanallakaan voin kertoa miltei kuolleeni kun Anastasia Steele kävelee portaat alas tämä mekko päällään.

Ja tällä videolla 2:04 --> liikkeessä

Helvettiin Christian Grey, MINÄ TARVITSEN TUON MEKON.

Siitä alkoi matka, joka ei pääty ennen kuin minulla on versio tuosta mekosta ylläni.

Tänään etsintäretki vei Kattilahallin kirppikselle. Kattilahalli on varsinainen hipsteritaivas: viime kerralla totesin jonossa, että kahden edessäni olevan ja kolmen perässäni olevan tyypin vaatteet voisivat olla minun kaapistani. Ja kyllä, Kattilahalli on niin in, että sinne joutuu jonottamaan. Se on joka hetken arvoista silti.

Myyjiä ja ostajia on aina talo täynnä ja Kattilahallin myyntipaikat menevät aina kuin kuumille kiville. Minun on pakko ottaa tiukka budjetti aina tänne lähtiessäni, muuten karkaa lapasesta kun ihania vaatteita on halli täynnä!

Tällä kertaa budjetti oli 18€, jonka käytin sentilleen.

Mukaan lähti:

MONROWn harmaa puuvilla-pellava-paita, Bershkan valkoinen sifonkinen kauluspaita, Papayan pitsitoppi, pitkähihainen merkitön pitsipaita, babypink rusettikaulakoru, babypinkit Concerton korkkarit (huomaatte ehkä tietyn elokuvan tietyn mekon vaikutuksen värimaailmaan...), punaista vakosamettia olevat Adidaksen tossut ja Flora Bag'sin ruskea kassi (joka oli myyty lauseella "se maksaa euron, siihen mahtuu läppäri sisään"). Ensimmäisestä kuvasta jäi pääskyshuivi, jonka kietaisin heti kaulaan. Ei yhtään mustaa asiaa!

Kattilahallilla kanssani ollut ystävä piikitteli minua häämeiningistä. Hei, ei valkoinen pitsi ja hennon vaaleanpunaiset asusteet ole YHTÄÄN häämeininkiä vaan niin kevättä! Eh.

Concerton kengät ovat ihanat jalassa ja matchaavat täydellisesti rusettikorun kanssa. Aikuisuudessa (ja yksinasumisessa) yksi parhaita puolia on se, että kirppiskierroksen jälkeen voi maata kaksi tuntia sängyssä pelkät alusvaatteet päällä, uudet korkokengät jalassa ja syödä sipsejä, eikä kukaan valita.

Kengät myös sopivat täydellisesti yhteen rusettikorun kanssa. Joka taas söpöyttää pellavapaitaa.

Erinomainen sunnuntai, erinomainen kirppiskierros. Ei vieläkään sitä-vaaleanpunaista-mekkoa, mutta uusia kokeiluja väriskaalan laajentamiseksi monokromaattisen ulkopuolelle.

#trending

Mitä anarkisti näkee lukiessaan Trendi-lehteä? 

a.k.a.

Keskinkertainen media-analyysi perjantaina 13. päivä.

Sain luoja ties mistä syystä näytenumeron Trendi-lehdestä. Kolmekymppinen nainen päkaupungissa lienee lehden kohdeyleisö, joten ei huonoa hakuammuntaa. Nauroin ajatukselle muoti- ja meikkihössötyksestä, mutta lehti pääsi yllättämään positiivisesti sisällöllään.

Jo pääkirjoitus suoranaisesti yllyttää kapinaan. "Hyvän elämän eläminen, juuri se, mitä olemme hiljan oppineet tavoittelemaan - se ei ihan riitä. Valitettavasti. Meidän kaikkien tarttisi tehdä vähän enemmän. Jotain enemmän kuin rakastaa itseämme ja niitä, jotka ovat välittömässä läheisyydessämme. En tiedä varmaksi, mutta uskallan kyllä väittää, että muuten olemme kaikki kohtapuoliin isossa kusessa. Sekä ihmisinä että ihmiskuntana... 

... Mitäpä jos maailman muuttaminen onkin juuri sinun tehtäväsi? Riittääkö rohkeutesi?"

En olisi voinut sanoa sitä paremmin itse. Trendin päätoimittaja Jenni Lieto ottaa varsin radikaalin kannan, sanoo ettei liberaali individualismi riitä, vaan meidän on tehtävä jotain enemmän. Lehti ei tarjoa vastauksia siihen, mitä se enemmän sitten olisi, mutta edes kapinan siementen kylväminen on valtaisa teko tämän genren lehdeltä.

Myös hmissuhteiden epätraditionaalinen käsittely sai minut hämmästelemään lehden linjaa. Lehdessä on hands-on juttu avoimista suhteista, jossa kirjoittaja Oona Juutinen avaa omia kokemuksiaan polykuvioiden maailmasta. Laaja juttu, hyvin yllättävä julkaisualusta, propseja henkilökohtaisuudesta! Toisaalla lehdessä aina yhtä ihanan chic Maria Veitola kolumnoi siitä, kuinka kuvottavaa mustasukkaisuus on. Olen täysin samoilla linjoilla Veitolan kanss:, vaikka popkulttuuri ihannoikin mustasukkaisuutta, se on kuolettavan hirveä ilmiö. Olisinpa vielä jonain päivänä yhtä ihana kuin Veitola, btw.

Muotihuttua löytyi onneksi myös. Tipahdin täysin farkkujutn alaotsikolle: "Kun maailmantalous horjuu, pukeudumme farkkuun." Toivottavasti tämä ei ole ratkaisuehdotus pääkirjoituksen vaateeseen tehdä vähän enemmän...

Olen selvästi sisäisesti huipputrendeissä kiinni. Lehdessä on poimintoja juuri nyt in olevista suunnittelijoista ja näiden vaatteista. Yksi poiminta on Minna Hepburnin suunnittelema valkoinen tosi söpis mekko. Minnan mekkojen keskihinta on noin 400 puntaa,

Eräs tyylihaukka poimi viime viikonlopun Kattilahallin kirppikseltä mukaan tämän vintagemekon. Hintaa tuli euro.

Ehdottomasti kiinnostavinta ja yllättävintä sisältöä lehdessä oli silti "Kuka tästä on vastuussa?"-juttu, joka käsitteli kaupallista koneistoa trendien luonnin taustalla. En olisi koskaan odottanut lukevani moista juttua lehedestä, jonka perimmäinen tarkoitus tuntuu kuitenkin olevan ylihintaisten vaatteiden markkinointi. Juttu käsitteli analyyttisesti ja kriittisesti sitä, miten trendit luodaan, millaiset markkinat määrittelevät sitä mitä milloinkin kannattaa myydä ja kuinka trenditehtailu on muuttunut vuosikymmenien saatossa. Iso käsi, niin lehden toimitukselliselle linjaukselle kuin toimittaja Pihla Hintikallekin!

Kaikenkaikkiaan Trendistä jäi varsin feministinen ja positiivisen kriittinen fiilis. Omat ennakkoluuloni lehti pesi 6-0, Trendi on vähän niinkuin aikuisten Demi. Vaikka minua järkyttääkin esimerkiksi kooste valkoisista paidoista (kuka maksaa 279€ valkoisesta kauluspaidasta?!), oli toimituksellinen sisältö paljon muutakin kuin "omg katsokaa miten ihanat housut, maksaa sun kuukauden tulojen verran, must have".

En aio tilata lehteä koska a) köyhyys ja b) en usko että sisältö voi uusiutua kovin paljon per numero, mutta positiivista nähdä että trendejä voi käsitellä näinkin poliittisella otteella.

Vaatekaapin pakkotyhjennys

Vetäessäni hametta päälle tajusin sen väistämättä jumittuvan reisiin. Paniikki! Yksikään vaatteeni ei ole aikuisiällä jäänyt pieneksi, joten kesti hetki ennen kuin pystyin hyväksymään tapahtuneen.

Muutos on toki oletettavissa, jopa väistämätön, olenhan neljännellä kuulla raskaana. Maha vain on ottanut ja yllättänyt viimeisen viikon aikana todella tekemällä näyttävän esiinmarssin.

Vaikka painoa ei ole tullut lisää, on kropan malli muuttunut radikaalisti. Vaikka paidat vielä menevätkin päälle, housut ja hameet olen pääasiassa joutunut pakkaamaan kellariin.

Tiedättekö paljonko äitiysvaatteet maksavat? Todella, todella paljon. Uutena halpismallistojenkin äitiyshousut maksavat keskimäärin neljäkymppiä, paidoista on turha haaveilla edes H&M:llä alle kahdenkympin. Yhdeksää kuukautta ei silti haluaisi kulkea siinä yhdessä farkkuparissa joka ei purista ja muutamassa paidassa jotka ovat sen verran pitkiä että riittävät kasvavan vatsan päälle. Mistä siis köyhä-ystävällisiä vaatteita kasvavalle mahalle?

Äitiysvaatteita saa käytettynä erinomaisessa kunnossa, onhan niiden käyttöikä keskimäärin vain muutamia kuukausia. Kirpputoreilta niiden etsiminen on melkoista arpapeliä, mutta nettihuutokaupat palvelevat köyhäilijää vaatemetsästyksessä loistavasti.

Lappufarkut, 90-luvun lahja maailmalle, ovat sallittu vaate raskaanaoleville! Aion ottaa tästä kaiken ilon irti, sillä vaatehan on mukava ja käytännöllinen kuin mikä. Etsin kokoani olevia lappufarkkuja kissojen ja koirien kanssa, kunnes löysin käytetyt, uudenveroiset äitiyslappufarkut kymmenellä eurolla. Niissä on vain yksi ongelma: ne ovat valkoiset samoin kuin taivaallisentuntuiset Mamaliciouksen puuvillahousut, joista maksoin kolme euroa.

Kenelle valkoisia housuja tehdään? Onko muka maailmassa joku ihminen, joka ei sotke niitä saman tien?

Valkoisuus ei onneksi ole pysyvä ongelma. Tarjoustalosta saa pesukonevärin seitsemällä eurolla, joten puoli kiloa suolaa ja puolitoistatuntia pesukoneessa tekivät housuista mustat.

Tässä kuvassa edellisen kuvan Mamalicioukset mustana ja Gina Tricotin paita. Mamaliciousin housut ovat ehdoton suosikkini, niissä vyötärö-osana oleva "mahatuubi", eli trikoinen korkea vyötärö joka tukee mahaa, tuntuu taivaalliselta verrattuna vaikka perusfarkkuihin... Paitapuolella voi tavisvaateosastolta tehdä löytöjä: sain lahjaksi tämän kuulemma alessa neljä euroa maksaneen trikootunika/mekkosysteemin, johon mahtuu kyllä isokin maha. Perusvaatteita äitiysvaatteina käyttäessä kannattaa ottaa huomioon se, että sekä rinnan että vatsan kohdalla on varmasti riittävästi kasvuvaraa, pieneenkin ihmiseen tulee näköjään muotoa kummasti...

Tässä aiemmin valkoiset lappufarkut uuden värin saaneena. Tikkausten valkoinen väri antaa mielestäni hyvin ilmettä vaatteelle. Vaatteiden värjäys on aina ihanan yllätyksellistä, koska lopputulosta ei voi täysin ennustaa! Lappufarkut myös pelastavat lyhyeksi jäävien t-paitojen kanssa: ei haittaa vaikka paita jäisi mahan puolitiehen, koska haalarin sisällä sitä ei näe kukaan.

Lopuksi vielä helppo DIY-idea vaatteen muuntamiseksi äitiysvaatteeksi:

Kuvassa H&M:n alesta viidellä eurolla ostettu Big is Beautiful-malliston XXL-kokoinen paita. Pituuden puolesta toimii S-kokoiselle odottajallekin tunikana, mutta tällaisenaan on aika muodoton säkki. Apu on onneksi lähellä:

Krakasta on moneksi. Kravatit vöinä löivät joitain vuosia sitten läpi, ja ovat minusta aina olleet hauska ja monikäyttöinen asuste. Tämä väreihin sopiva eurolla kirpputorilta ostettu kravatti saa palvella vyönä.

 

Ta-dah! Kuuden euron äitiystunikasi on valmis! Ei ompelua, ja vaatetta voi löysyttää tarpeen mukaan loputtomiin. Helppoa kuin mikä, eikä taatusti toista vastaavaa kävele vastaan.

Hattumaniaa

Jos talvesta pitää keksiä jotain hyvää, niin ainakin se on erilaisten hattujen juhlaa. Hatut pipoista huopahattuihin eivät yleensä ihmeitä maksa, ja näppärämpi tekee niitä itsekin. Omaan käteeni kutimet eivät valitettavasti oikein istu (kiitos peruskoulun käsityönopetuksen), mutta onneksi alennusmyynnit alkavat tähän aikaan vuodesta jo pursuta erilaisia hattuja.

  (hattujen kanssa voi myös poseerata erityisen eteerisesti)

Talvella ihmiset kadulla näyttävät peruksenaan tylsiltä. Meillä kaikilla (köyhillä, that is) on noin yksi-kaksi takkia joita tulipalopakkasilla (n. 9kk vuodesta) voi pitää, ja vaatteiden variointi jääkin lähinnä takin alla olevan asun varaan. Kuitenkin liikumme suurimman osan ajasta ulkona, jossa kukaan ei pääse ihastelemaan huolella kasattua asukokonaisuutta toppatakin alla. Oh the tragedy of it all!

Tähän varioinninkaipuuseen auttavat hatut.

Erilaiset hatut tekevät yhdestä ja samasta takkilookista täysin erilaisen. Myös huivien yhdistely hattuihin muuttaa koko asun ilmettä radikaalisti.

Olitpa lähdössä lumisotaan tai kaupunkia mafiosona valloittamaan, ovat hatut köyhän ystävä. Suurta osaa niistä voi pitää ympäri vuoden, eivätkä esimerkiksi huopahatut juurikaan kulu vuosien myötä. Siinä missä takkini ovat usein kirpputorilöytöjä, olen hatut tupannut ostamaan uusina (tällöin ne eivät yleensä tuo mukanaan esimerkiksi pieniä päänahan syöviä eläimiä). Onnea alelaarien penkomiseen!

Teollisuusvakoilua ja DIY:tä

Talvi. Joka vuosi se taitaa iskeä näillä leveysasteilla, vaikka kuinka elättelisi toivoa, että tänä talvena voisi olla valoisaa ja lämmintä. Maanpakoa suunnitellessa ei auta kuin varustautua tähän ydintalveen asianmukaisin asustein.

Olen jo pidemmän aikaa kuolannut Com-pa-nyn Salakaupan ikkunoiden takana. Korealais-suomalaista designia myyvän Salakaupan valikoimista löytää mitä vinkeimpiä vaatteita ja viritelmiä, ja tuotteiden luvataan olevan reiluja eikä sweatshop-kamaa.

Hatunnostoni, muttei minulla silti ole niihin varaa.

Com-pa-nyn viime aikojen mieltä (ja todennäköiseti kaulaa) lämmittävin tuote on "Winter Tie". Ovh. 39€.

Mutta hei, huonot taiteilijat imitoi, hyvät varastaa!

Fashion for the Poor proudly presents: DIY-Talvikraka!

Kangas on Eurokankaasta, Talvikrakan pala maksoi suunnilleen 7€. Villaseoskankaat ovat usein kalliita, mutta kun pakka on puolitoista metriä leveä, ei Talvikrakaan pituutta kulunut kuin 40cm. Löytökorista saattaisi valmiin palan saada edukkaamminkin, mutten löytänyt mieleistäni tekstuuria valmiista paloista.

Rakastan Talvikrakani materiaalia. Neulos on isoa ja pinta on todella pehmeä. Talvikraka on myös ihanan lämmin, siitä ei paljon viima puske läpi kun kangas on kaksin kerroin ja vielä solmussa kaulassa. Talvikraka oli helppo ommeltava, vaikka materiaali olikin aika bitch suhteessaan ompelukoneeseen. Ei muuta kuin ompelukoneet laulamaan ja tyylillä talvea kohti!

Vaatteet vs. mun aatteet ja "genreblender"

Edellinen postaus herätteli facebookissa keskutelua aiheesta moneen suuntaan. Kaiveltavaa löytyisi niin erinäisten kirppisketjujen eettisyydestä kuin myös skenejen sisäisistä normeista.

Yllättävän monelta suunnalta kuulin ajatuksia siitä, kuinka näennäisen vapaat piirit ovatkin yllättävän tiukkoja esimerkiksi dresscodensa suhteen. Miksi kaikkien vaatteiden dyykkaaminen/varastaminen/kadulta löytäminen on automaattisesti autuaaksitekevä voima? Miksi itse vaarin vanhoista housuista kyhätty paita on parempi kuin kirpputorilta ostettu (etenkin jos kirpputori on väärää ketjua)? Miksi pitkään katsotaan sitä, jolla on jakku päällä, eikä sitä, jonka vaatteissa on enemmän reikää kuin ehjää kangasta? Mitä jos haluaa murskata valuuttajärjestelmän, mutta heittää kiviä pankkien ikkunoista sisään kraka kaulassa?

"Mä löysin tän tosta meidän squatin vaihtotorilta." Ai, miten mä en ole yhtään yllättynyt.

Itse omistan toki paljon dyykattuja tai vaihtotoreilta mukaan tarttuneita vaatekappaleita. Kyse on ehkä enemmänkin valintojen tekemisestä: Minkä tahansa ylleen kietaisemansa rievun saa varmasti toimimaan jos kantaa vaatetta asenteella. Oman tyylinsä tunnistaminen ja sillä leikittely on mielestäni herkullisinta. On mielenkiintoista noudattaa jonkinlaista johdonmukaisuutta vaatteidensa suhteen, ja välillä tietoisesti rikkoa tyyliä eri genren vaatteita ja asusteita sekoittamalla. Genderblending is so last season, let's go genreblening!

Tämä asukokonaisuus on hyvä esimerkki tyylien sekoittamisesta: schoolgirl ft. soccer ft. punx. Ylläni on kirpputorilta kahden euron löytönä hankitut H&M:n lyhyenlyhyet housut (jotka kumppanini arvioi koulupukumaisiksi talvishorteisksi), niiden alla leggingsit (eli entiset sukkahousut, joiden sukkaosat on niiden hajottua saksittu auki --> käyttöikä tuplaantuu), jalkapallosukat, henkselit, ikiaikaisen vanha perus musta trikootoppi ja myöskin teini-iältä asti mukana kulkenut kauluspaita.

Mustat vaatteet haalistuvat harmillisen nopeasti: niille voi antaa uutta puhtia värjäämällä niitä toisinaan uudestaan mustiksi.  Uusi musta on... no, uusi musta.

Housujen koulupukumaisuudesta innoituin saparokampaukseen, sukat ja henkselit tuovat kokonaisuuteen kummallisen vinksahduksen.

Henkselit ovat asustevalikoimassani uusin hankinta. Oli yllättävän vaikea löytää mistään edullisia perusvärisiä henkseleitä (ralliruudut eivät ole juttuni). Lopulta Cybershopin valikoimista löytyi kapeat mustat ja punaiset henkselit, á 9 €. Jälleen kerran asuste on siis ylivoimaisesti kallein päälläni oleva asia (muiden vaatteiden yhteenlaskettu arvo ei varmaankaan pääse lähelle tätä). Henkseleissä on jotain hyvin Lontoo-punkkia, ja pidän niiden asukokonaisuuteen tuomasta ryhdikkyydestä ja leikkisyydestä. Cybershop oli minulle uusi kokemus, ja olimme myyjän ja kaupan muiden asiakkaiden kanssa samaa mieltä siitä, että olin tyylilleni vieraassa ympäristössä. Pomimalla eri genreistä yksityiskohtia saa kuitenkin hauskoja kokonaisuuksia aikaiseksi, eikä tule niin helposti lokeroiduksi (tai lokeroituneeksi) johonkin tiettyyn tyyliin.

Vaatteita voi löytää yllättävistä paikoista. Kirkkaanpunaiset jalkapallosukat löytyivät Helsingin Kaisaniemen Eurokaupasta. Euro sukkaparista on mielestäni varsin kohtuullinen hinta, sukkia kun harvemmin haluaa ostaa käytettynä... Sukkien ja henkselien punainen sattuivat vielä sopivasti olemaan samaa sävyä. Sukkien kooksi oli merkitty pakkauksessa 41-43 (itse olen 38-39), mutta löytöjen tekemiseen auttaa kummasti se, että 1) osaa silmämääräsesti arvioida käyttämiensä vaatteiden koon ja 2) muistaa rinnastaa kiinalaiset koot eurooppalaisiin oikeassa suhteessa. Tarjoustalot ja eurokaupat kunniaan!

Asiallinen asukokonaisuus kympillä?

Vaatekaappini saa kunnon kierrätyksen pari kertaa vuodessa. Näitä merkkipaaluja ovat UFF:n euroviikot. Tiedäthän, ne päivät jolloin kaikki UFFien vaatteet maksavat tietyn euromäärän. Alennuspäivät alkavat seitsemästä eurosta ja päättyvät yhden euron päivään. Seitsemän euroa käytetystä vaatteesta on mielestäni ja budjetistani edelleen aika paljon, halpavaateketjuista kun vaatteita saa uutena kymmenellä eurolla. Yhden euron päivänä mitään käyttökelpoista taas harvoin on jäljellä ja väkijoukko vaatekasoissa on kestämätön.

Suosikkejani ovat neljän, kolmen ja kahden euron päivät. Niissä hinta ja tarjonta ovat usein kohdallaan.

Tänä syksynä euroviikoilta tarttui mukaani ennätysmäärä samettijakkuja. Syksyn harjoituskaudella tuli oleiltua kaikki päivät venyneissä trikoissa, joten asiallisuuskausi tuntuu tulevan vastaiskuna sille.

Tämän asukokonaisuuden hinta oli 11 euroa. Vakosamettijakku on Vero Modan mallistoa, kauluspaita puolalaisen Troll-brändin, rusetti Seppälän, vyö ja housut mysteerimerkkiä. Vaatteista jakku, paita ja housut ovat UFFin kahden euron päiviltä, vyö samaisesta paikasta euron, rusetti on Seppälän asuste, 3,95e.

On asukokonaisuuksilleni leimallista, että asusteet ovat kalleimpia yksittäisiä kappaleita. Rakastan kravatteja, rusetteja ja isoja kaulakoruja. Usein vaatteet voivat olla hyvinkin yksinkertaisia, jos kokonaisuudessa on muutama hauska yksityiskohta. God is in the details, ja niin on tyylikin.

High-water-housuissa on myös hauskoja yksityiskohtia. Huomioni kiinnittyi käännettyihin lahkeisiin ja tikkauksin sekä napein koristeltuihin taskuihin.

(Nappeja tullaan näkemään tässä blogissa runsaasti, fanitan niitä.)

Lisää UFF-löytöjä seuraa, tässä avaukseni.