Asiallinen asukokonaisuus kympillä?

Vaatekaappini saa kunnon kierrätyksen pari kertaa vuodessa. Näitä merkkipaaluja ovat UFF:n euroviikot. Tiedäthän, ne päivät jolloin kaikki UFFien vaatteet maksavat tietyn euromäärän. Alennuspäivät alkavat seitsemästä eurosta ja päättyvät yhden euron päivään. Seitsemän euroa käytetystä vaatteesta on mielestäni ja budjetistani edelleen aika paljon, halpavaateketjuista kun vaatteita saa uutena kymmenellä eurolla. Yhden euron päivänä mitään käyttökelpoista taas harvoin on jäljellä ja väkijoukko vaatekasoissa on kestämätön.

Suosikkejani ovat neljän, kolmen ja kahden euron päivät. Niissä hinta ja tarjonta ovat usein kohdallaan.

Tänä syksynä euroviikoilta tarttui mukaani ennätysmäärä samettijakkuja. Syksyn harjoituskaudella tuli oleiltua kaikki päivät venyneissä trikoissa, joten asiallisuuskausi tuntuu tulevan vastaiskuna sille.

Tämän asukokonaisuuden hinta oli 11 euroa. Vakosamettijakku on Vero Modan mallistoa, kauluspaita puolalaisen Troll-brändin, rusetti Seppälän, vyö ja housut mysteerimerkkiä. Vaatteista jakku, paita ja housut ovat UFFin kahden euron päiviltä, vyö samaisesta paikasta euron, rusetti on Seppälän asuste, 3,95e.

On asukokonaisuuksilleni leimallista, että asusteet ovat kalleimpia yksittäisiä kappaleita. Rakastan kravatteja, rusetteja ja isoja kaulakoruja. Usein vaatteet voivat olla hyvinkin yksinkertaisia, jos kokonaisuudessa on muutama hauska yksityiskohta. God is in the details, ja niin on tyylikin.



High-water-housuissa on myös hauskoja yksityiskohtia. Huomioni kiinnittyi käännettyihin lahkeisiin ja tikkauksin sekä napein koristeltuihin taskuihin.

(Nappeja tullaan näkemään tässä blogissa runsaasti, fanitan niitä.)



Lisää UFF-löytöjä seuraa, tässä avaukseni.

Muoti on asennekysymys

On monella tapaa epäilyttävää blogata vaatteista tai muodista.

Ensinnäkin antikapitalisti pohtimassa brändien eroja ja tuotteita on vähintäänkin arveluttavaa. Monet vaateketjut, joissa allekirjoittaneella on varaa shoppailla, ovat tulleet tunnetuiksi lähinnä viidakkoon kahlituista viisivuotiaista, jotka valmistavat vaatteet. Miten tiedostava ihminen voi vetää ylleen jotain mahdollisesti lapsityövoimalla tehtyä?

Toinen ongelma on muodin pinnallisuus. Olen kasvanut ympäristössä, joka julistaa fasististen kauneusihanteiden murskaamista, kauhistelee mainosten photoshopattuja naisia ja paheksuu trendien perässä juoksemista.

Tämä blogi on toivottavasti hieman erilainen.

"Fashion for the Poor". Köyhyyden asteestani voidaan olla montaa mieltä, mutta suomalaisessa yhteiskunnassa lasken itseni köyhien joukkoon. Opintoraha asumislisineen on reilut 400 euroa kuussa. Elän tällä summalla nyt kuudetta vuotta.

Silti minäkin haluan näyttää mahdollisimma hyvältä. Haluan pukeutua muuhunkin kuin vaatteisiin, joita löydän jostain tai saan ystäviltä. Haluan olla tyylikäs. Perusmuoti ei tätä toivetta tue. Muotivaatteet ovat törkeän kalliita, tuskin kenelläkään tuloluokkani ihmisellä on varaa designer-vaatteisiin.

Onneksi ei tarvitse ollakaan. Tyyli vaatii pitkälti vain asennetta, itsetuntemusta ja -luottamusta sekä kekseliäisyyttä. Kykyä yhdistellä vaatteita ja asusteita mielenkiintoisella tavalla. Ja meille köyhille: Aikaa koluta kirpputoreja.

"Fashion for the Poor" julistaa, että jokaisella on oikeus tyyliin. Jokaisella on oikeus näyttää parhaimmalta mahdolliselta itseltään. Tässä blogissa tulen esittelemään köyhän naisen budjettiin sopivia löytöjäni, ajatuksiani vaatteista, tyylistä ja luovuudesta pukeutumisen suhteen, sekä pohdintojani aiheen ympäriltä.

Vallistevassa yhteiskunnassa ihmisten suhtautuminen sinuun ja statuksesi esimerkiksi työyhteisössä riippuu valitettavan usein ulkonäköseikoista. Prekariaattikin voi olla tyylikäs. Kuka ikinä sai meidät uskomaan muuta, ja kuka siitä hyötyy?

Tervetuloa köyhän muodin maailmaan!